Hakukoneoptimointi on erittäin haastavaa

Hakukoneoptimointi tiivistettynä tarkoittaa siis jonkin tietyn verkkosivun tuomista esille paremmin hakukoneissa jollain tietyllä hakusanalla. Hakukoneoptimointi voi kuulostaa melko yksinkertaiselta, varsinkin kun lukee verkossa olevia artikkeleita kuinka siinä pääsee alkuun. Todellisuudessa se on kuitenkin jotain ihan muuta ja pelkästään sivun sisäisellä optimoinnilla et pääse pitkälle, varsinkaan jos kilpailu on kovaa. Avainsanat, joissa kilpailu on vähäistä, voit pienillä muutoksilla päästä yllättävän korkealle hakutuloksissa, mutta jos avainsanallasi on lainkaan kilpailua, voi etusivulle pääseminen olla haastavaa ja ottaa oman aikansa.

Hakukoneoptimointi (= Google optimointi) on haastavaa puuhaa

Hakukoneoptimoinnista tekee erityisen haasteellista se, että periaatteessa koskaan ei voi tietää tekeekö täysin oikein vai ei ja vaikka positiivisia tuloksia saataisiinkin aikaan, niin ei voi tietää kuinka pitkäkestoisia ne ovat. Tuloksien näkyminen vie aikaa ja testaamisessa pitää olla erittäin kärsivällinen, sillä voi mennä viikkoja ennen kuin mitään muutoksia on edes havaittavissa. Voi myös olla ettei mitään muutoksia edes tule, ei suuntaan eikä toiseen. Ammattilainen tietää kuinka sivun ulkoinen optimointi pitää toteuttaa, mutta koskaan ei voi tietää milloin Google pistää kapuloita rattaisiin päivittämällä arvosteluperusteita. Huonoimmillaan tässä voi käydä niin, että se mikä toimi vielä eilen, ei enää toimikaan tänään johtuen Googlen uudesta algoritmipäivityksestä. Tämä on melko kärjistetty esimerkki, koska harvemmin tapahtuu mitään näin radikaalia muutosta, mutta on kuitenkin tapahtunut eli voi tapahtua myös uudestaan. Hakukoneoptimoinnin ammattilaiset ovat jo pitkään yrittäneet ottaa selkoa Googlesta, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi, eli sillä ei välttämättä kannata päätänsä vaivata.

Jos haluat pelata varman päälle ja et halua kokea Googlen mahtia ja sitä fiilistä miltä tuntuu tippua hyviltä hakusijoituksilta pohjalle nanosekunnissa, kannattaa noudattaa seuraavia ohjeita. Google rakastaa sisältöä ja mitä laadukkaampaa se on, sen paremmaksi Google sivustosi katsoo. Sisältö ei vaikuta pelkästään Googleen, vaan luonnollisesti myös kuluttajat tulevat kiinnostumaan laadukkaasta ja selkeästä tekstistä. Sisällöllä voit kuitenkin vaikuttaa sijoitukseen paljon ja sen säännöllinen lisääminen omalle sivulle on myös tärkeää. Kun päivität sivuasi, niin yritä pitää se myös mahdollisimman kevyenä, sillä sivuston lataamisnopeudella on myös vaikutusta kuinka korkealle sivusto sijoittuu. Noudattamalla näitä ohjeita, et luultavasti tule kokemaan kovinkaan pahoja kolauksia päivityksien ilmestyessä. Tämä on pitkällä tähtäimellä kaikista turvallisin hakukoneoptimointisuunnitelma, tosin sijoituksissa nousemisen vie pitkän aikaa varsinkin jos kyseessä on uusi domain eli kärsivällisyyttä tarvitaan. Toisaalta, hakukoneoptimointi perustuu kokonaan hyvin pitkältä kärsivällisyyteen. Nopeat rajut nousut hakutuloksissa eivät ole koskaan pysyviä ja monesti silloin on käytetty jotain menetelmiä, jotka ovat Googlen sääntöjen ulkopuolella mikä tarkoittaa, että sivusto voi tipahtaa pian ja sille saatetaan asettaa manuaalinen penalty, josta on vaikea nousta takaisin hakutuloksiin.

Kun etsit sopivaa hakukoneoptimointiin erikoistunutta firmaa, on tärkeää huomioida, että käytetyt menetelmät ovat Googlen sallimia ja kaikki sellaiset yhtiöt, jotka käyttävät automatisoituja linkin rakennusmetelmiä on kierrettävä kaukaa, sillä pitkällä tähtäimellä tästä voi koitua ongelmia. Hakukoneoptimointifirma Wiido Oy on varteenotettava vaihtoehto ja saat aina kuukausittain raportin niistä muutoksista, mitä sivustollesi on tehty, joten pysyt hyvin kärryillä muutoksista.

Pelaamalla puhdasta peliä, rakentamalla turvallisia laadukkaita linkkejä ja julkaisemalla laadukasta uniikkia sisältöä säännöllisin väliajoin sivustollesi ovat ne mihin jokaisen tulisi panostaa, jotta päästäisiin mahdollisimman hyviin tuloksiin. Hakukoneoptimoinnissa kannattaa myös panostaa pitkän ajan suunnitelmaan, sillä se toimii paljon paremmin ja pidempään, vaikka tuloksien näkymisessä voi vierähtää varsin pitkään. Hakukoneoptimoinnissa maltti on valttia.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s